Improvisaatioduetto säestyksellä

Minttu sekä Ville -show naurattaa pikkujouluaikaan Tampere-talossa. Näyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen sekä muusikko Samuli Laiho koostavat improvisaatioesityksen yleisön antamista aiheista. Improvisaatiot pitävät sisällään sketsejä, tanssia, tarinointia ja lauluja yleisön antamista aiheista. Yhteiskeikkoja kiireisellä kolmikolla ei ole paljoakaan ollut, joten kaksi Pienen salin esitystä ovat harvinaisuuksia. Improvisaatioduettojakaan ei Suomessa tiettävästi ole montakaan. Minttu Mustakallio…

Heikki Sarmannon etno-ooppera

Oratorio John the Baptist on kulttuuri- ja taidehanke, joka pohjautuu Raamatun kertomukseen. Siinä yhdistyvät perinteinen oratoriomusiikki ja nykymusiikki. Onhan kertomuksella monia temaattisia yhtymäkohtia myös omaan aikaamme. John the Baptist/Johannes Kastaja– projekti sai alkunsa vuoden 2012 lopulla. Käynnistettiin hanke, jonka tarkoituksena oli tuottaa moderni oratorio ensisijaisesti kirkkotiloissa esitettäväksi. Vuosien 2012-2015 kuluessa syntyi Heikki Sarmannon sävellystyö, joka…