Kuka on se oikea?

Ellivuoren kesäteatterissa etsitään peräkamaripojalle tyttöystävää. Sastamalan Ellivuoressa esitetään musiikilla höystettyä maalaiskomediaa Sata lasissa pilke silmäkulmassa. Liki viisikymppinen, työtön Veeti (Turkka Mastomäki) asuu äitinsä (Kirsi Nurminen) kanssa eikä tunnu välittävän juuri muusta kuin mopostaan ja kavereiden kanssa suunnitellusta matkasta. Kahvila-baaria pyörittävä Salli-äiti haaveilee lapsenlapsesta ja patistaa poikaansa etsimään tyttöystävän. Äidin apuna on samassa rakennuksessa kampaamoa pitävä…

Tom of Finland, totta ja fantasiaa

Turun kaupunginteatterin musikaali Tom of Finland yhdistelee tositarinaa ja Touko Laaksosen piirrosten luomia mielikuvia. Musikaali Tom of Finland on energinen ja hyväntuulinen. Se ei pönötä eikä saarnaa. Kuitenkin se kertoo ajasta, jolloin homoseksuaalisuus oli vielä kiellettyä ja rangaistavaa. Tom of Finlandin, Touko Laaksosen (1920-1991) tie homoeroottisena kuvataiteilijana ja sarjakuvapiirtäjänä johti hänet yhdeksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista…

Eläimet ja kasvit, meidän rikkautemme

Jutta Kivilompolon työt saavat pohtimaan luonnon monimuotoisuutta. Helsinkiläisen kuvittajan Jutta Kivilompolon näyttely Don’t feed the animals on esillä Luonnontieteellisen museon kahvilassa Helsingissä 4.6.2017 saakka. Kivilompolon työt muodostavat värikkäitä pintoja, joista erottuu yksityiskohtia. Hänen aiheensa nousevat luonnosta, unista ja urbaanista ympäristöstä. Hän yhdistelee luovasti esittävää kuvaa ja abstrakteja muotoja. ”Rakastan kirkkaita värejä ja kiinnostavia sommitelmia. Olen…

Siskoissa on Jotain Erityistä

Vilja-Tuulia Huotarisen Siljan laulu voitti Tiina 2006 -kirjoituskilpailun, joka järjestettiin Anni Polvan ensimmäisen Tiina-kirjan ilmestymisen 50-vuotisjuhlan kunniaksi. ”Tiinamaisuus” tuleekin kirjassa hyvin esille: vaikka 15-vuotias päähenkilö Silja on alussa hieman eksyksissä – hänen kirjailija-isänsä on kuollut, äitinsä rikki ja elämä muutenkin sumuista, hän tarttuu reippaasti haasteisiin ja eikä jää surkuttelemaan elämäänsä. ”Tähän on tultava muutos”, Silja…

Nainen saa paikan

Otsikko on provosoiva. Nainen saa paikan, jos hän haluaa ottaa sen. Hänelle ei välttämättä tarjota sitä, mitä hän haluaa, tai hän ei halua sitä, mitä esiäideille on tarjottu. Joskus ei tarjota mitään. Naiseus vaatii ehdottomasti tekoja. Naisen on raivattava paikkansa, otettava se haltuun, joskus voimalla, joskus vähän vähemmän yrittämällä. Vilja-Tuulia Huotarisen (s. 1977) toinen runokokoelma Naisen…

Enkelin silmin

Terhi Utriaisen Siivekäs vahtikoira alkaa lupaavasti, mutta ei kanna loppuun asti. Terhi Utriaisen kirja Siivekäs vahtikoira jättää lukijalleen sellaisen olon, että hän on lukenut kauniin kirjan. Se on hyvä, sillä Utriaisen tarina käsittelee kuolemaa ja siitä ei olisi laisinkaan hankalaa kirjoittaa myös ahdistavasti ja rumasti. Siivekkäässä vahtikoirassa nuori valokuvaaja Kaisa ystävystyy vanhemman naisen, syöpään kuolevan…

Elämän pienet ilot

ja ne suuret surut. Alice Walkerin Häivähdys purppuraa on Pulitzer-palkittu romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat kahden maailmansodan väliseen Georgiaan, syvän Etelän afroamerikkalaiseen yhteisöön, rotuennakkoluulojen, väkivallan ja insestin maailmaan. Päähenkilö Celie on joutunut 14-vuotiaasta alkaen, äijän, kuten hän isäänsä (oikeasti isäpuoli) nimittää, hyväksikäyttämäksi ja synnyttänyt tälle kaksi lasta. Lapset äijä on myynyt lapsettomalle pariskunnalle. Äijä melkein myy…

”Viulunsoittaja katolla on sielukasta maailmanmusiikkia”

Tampereen Työväen Teatterin syksyn 2017 musikaalisatsaus on Viulunsoittaja katolla, suurmusikaali uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Suuret tunteet, räiskyvät tanssit ja intohimoinen musiikki tempaisevat katsojat kiehtovaan tarinaan. Joseph Steinin käsikirjoittaman, Jerry Bockin säveltämän ja Sheldon Harnickin sanoittaman musikaalin ohjaa Miika Muranen. Ensi-ilta on 1.9.2017 Suurella näyttämöllä. Rakkaus voi muuttaa maailmaa Sitä mieltä ovat ainakin maitokauppias Tevjen tyttäret….

Tampereen hulvaton Sugar

Pelastavatko kaksi työtöntä muusikkoa ja hemaiseva nainen teatteritalouden? Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge sanoo heti alkuun, ettei halua puhua taloudesta. Hän kuitenkin myöntää, että teatterista ei voi nykyään keskustella puhumatta teatteritaloudesta. ”Lipputulot ovat nyt maksimissaan. Kun avustukset kuitenkin vähenevät, joudutaan keksimään uusia tapoja saada rahaa ja etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat Tampereen Teatterin…

”Taide tuo ihmiset yhteen”

Korealaissyntyinen sellisti ja kapellimestari Han-Na Chang vieraili Tampere Filharmonian solistina huhtikuussa 2011. Han-Na Changista kerrotaan anekdoottia: Konserttimatkoja varten hänelle pitää varata lentokoneesta kolme istumapaikkaa. Yksi on hänelle itselleen, yksi hänen sellolleen ja yksi hänen äidilleen. Kun Han-Nalta kysyy tarinasta, hän purskahtaa makeaan nauruun. ”Kyllä, se on totta. Tämä on meidän kolmikkomme.” Han-Na Chang nousi maailmanmaineeseen…