Tämä ei ole valokuva

Amerikkalaistaiteilija Robert Longon näyttely Sara Hildénin taidemuseossa koostuu suurikokoisista, mustavalkoisista hiilipiirroksista, jotka kuvaavat sekä yhteiskunnallisia aiheita että jäljittelevät historiallista taidetta. Kuvanveistäjäksi kouluttautunut Robert Longo (s. 1953) alkoi piirtää hiilellä oikeastaan sattumalta. Hänellä ei ollut tarvittavia työvälineitä eikä voinut lähteä niitä ostamaan, mutta hiiltä hänellä oli. Mikään suosikkiväline pöllyävä hiili ei koskaan ollut, mutta hän sai…

Akseli Kankaan lukuvinkit

Asko Alanen: Leo Jokela. Vaatimaton sivuosien sankari. Paasilinna 2016. 256 s. Näyttelijä Leo Jokelan syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Hänet muistetaan erityisesti etsivä Kokin roolista Komisario Palmu -elokuvissa ja sellaisista pienistä ohikiitävistä rooleista, joista ei muita muistettaisikaan. Menestystä hän saavutti myös muun muassa radiossa tekemällä Spede Pasasen kanssa sketsejä ja teatterissa Ben Johnsonin…

Beat-valokuvaaja Berliinissä

C/O Berlin on yksi Berliinin hienoimmista taidegallerioista. Tänä syksynä siellä on esillä amerikkalaisen beat-sukupolven tärkeimmän valokuvaajan, Danny Lyonin, retrospektiivinen näyttely Message to the Future. Yli viisikymmentä vuotta kestäneellä urallaan Danny Lyon on dokumentoinut Yhdysvaltojen sosiaalista todellisuutta ja ollut poliittisten taisteluiden todistajana. Hän on myös yhdistellyt ennakkoluulottomasti valokuvia, liikkuvaa kuvaa ja kirjoitettua tekstiä toisiinsa, mikä tekee…

Taikuutta ja taitoa

Martin Grubinger soitti John Coriglianon lyömäsoitinkonserton Conjurer Tampere Filharmonian solistina. Amerikkalaisen elokuvan Punainen viulu (1998) musiikista Oscar-palkitun John Coriglianon Conjurer sai kantaesityksensä Pittsburghissa liki kymmenen vuotta sitten usean orkesterin yhteistilauksena. Konsertossa on kolme osaa: Wood, Metal ja Skin. Nimet viittaavat siihen, mitä lyömäsoittimia soitetaan. Wood keskittyy puusoittimiin, kuten melodiasoittimiin marimba ja ksylofoni. Metal sisältää metallisoittimia:…

Veera Salon lukuvinkit

Merja Leppälahti: Vahvaa väkeä. Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja. Finn Lectura 2012. 175 s. Kirja on tiivis ja asiallinen esitys vanhoista uskomuksista, jotka vaikuttavat suuresti myös nykylasten ja –nuorten maailmankuvaan, miksei myös aikuistenkin. Vaikka alaotsikko antaa ymmärtää kirjan käsittelevän kotimaisia olioita, mukana on runsaasti myös ulkomaista tarinaperinnettä. Ursula K. Le Guin: Harhakaupunki. Suom. Jyrki Iivonen. Avain…

Talkoilla Täktominlahti kuntoon

Hangon Täktominlahti osoittautui paikoin pahoin rehevöityneeksi. Vesikasvusto oli niin tiheää, että siihen juuttui soutuveneellä kiinni. Asiaan tartuttiin osin talkoohengessä. Täktominlahti, Täktbukten, on ainutlaatuinen merenlahti Hankoniemellä ja osa Itämerta. Se on Metsähallituksen hallinnoima luonnonsuojelualue, merkittävä alue kalojen poikastuotannolle sekä yksi eteläisen Suomen merkittävimmistä lintualueista. Osa lahdella tapahtuvasta rehevöitymisestä on ihmisen aiheuttamaa, osa jäätilanteesta ja myrskyistä johtuvaa…

Laura Lindstedt ja muistikirja

Kirjailija Laura Lindstedt ja suomentaja Sampsa Laurinen keskustelivat kirjallisuudesta Hangon kirjastossa ja korostivat rutiinien tärkeyttä. Sampsa Laurisella on selkeä mielikuva Laura Lindstedtistä takavuosilta. Tällä oli aina mukanaan muistikirja, oli hän sitten elokuvateatteri Orionissa tai Sodankylän Elokuvajuhlilla. ”Herättää aina uteliaisuutta ja kateutta, mielenkiintoisessa mielessä, kun joku kirjoittaa jotain muistiin”, Laurinen sanoo. Lindstedt myöntää, että muistikirjat ovat…

Kriitikon vimmattu palo

Elokuva- ja musiikkikriitikko Arto Pajukallio nimettiin SARVin kunniajäseneksi. Suomen arvostelijain liitto SARVin hallitus on nimennyt liiton kunniajäseneksi elokuva- ja musiikkikriitikko Arto Pajukallion. Hän on ollut Suomen arvostelijain liiton jäsen vuodesta 2011. Nimitys julkistettiin liiton kevätkokouksessa Kiasmassa Helsingissä lauantaina 29.4.2017. Arto Pajukallio (s. 1958) on tehnyt yli neljänkymmenen vuoden mittaisen uran musiikki- ja elokuvakriitikkona, uran, jonka…

Elämän pienet ilot

ja ne suuret surut. Alice Walkerin Häivähdys purppuraa on Pulitzer-palkittu romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat kahden maailmansodan väliseen Georgiaan, syvän Etelän afroamerikkalaiseen yhteisöön, rotuennakkoluulojen, väkivallan ja insestin maailmaan. Päähenkilö Celie on joutunut 14-vuotiaasta alkaen, äijän, kuten hän isäänsä (oikeasti isäpuoli) nimittää, hyväksikäyttämäksi ja synnyttänyt tälle kaksi lasta. Lapset äijä on myynyt lapsettomalle pariskunnalle. Äijä melkein myy…

Yleläisiä palkittiin

SARVin elokuvajaos palkitsi Teeman ja Femin elokuvaohjelmistojen suunnittelijoita. Suomen arvostelijain liitto ry:n (SARV) elokuvajaos palkitsi tunnustuspalkinnolla Yleisradion Teema- ja Fem-kanavien elokuvahankinnoista ja -ohjelmistosta vastaavat Johan Förnäsin, Vesa Nykäsen ja Kati Sinisalon. Palkinto on kunniakirja, joka myönnetään harkinnan mukaan henkilölle tai instituutiolle, jonka elokuvakriitikot katsovat merkittävästi parantaneen työskentelyedellytyksiään ja edistäneen elokuvakulttuuria. Televisiossa esitettävien elokuvien määrä on viime vuosina…

Oliko Mozart narsismin uhri?

Peter Shafferin näytelmä Amadeus teki paluun Lontooseen, Britannian National Theatreen 37 vuoden tauon jälkeen lokakuussa 2016. Vilkkaana ja sietämättömänä Amadeuksena alias Wolfgang Amadeus Mozartina nähty Adam Gillen tekee fyysisen, lähes pantomiimimaisen, lintumaisen ja läsnä olevan roolin. Kertojana on Amadeusta kadehtinut ja paljolti myös ihaillut Antonio Salieri (Lucian Msamati), joka on kipuineen koominen. Häneen on saatu…

Musikaalista puhetta

Kapellimestari Olari Elts pitää Felix Mendelssohnia yhtenä tärkeimmistä 1800-luvun säveltäjistä ja vaikeimpana orkesterisäveltäjänä. Virolainen kapellimestari Olari Elts (s. 1971) johti aiemmin torstaiaamuna Tampere Filharmonian konsertin 1500 pirkanmaalaiselle esikoululaiselle opettajineen. George Enescun Romanialaisen rapsodian nro 1 lisäksi he kuulivat Felix Mendelssohnin Sinfonian nro 4, joka tunnetaan lisänimellä Italialainen. Eskarilaiset saivat myös osallistua konserttiin taputtamalla musiikin tahtiin,…