Musiikki parantaa

Neurologian professori Seppo Soinila kertoi Tampere Chamber Music -festivaalin yhteydessä uusimmista tuloksista tutkittaessa musiikin parantavaa vaikutusta. Seppo Soinila on Turun yliopiston tutkimusryhmän sekä saksalaisten ja espanjalaisten kollegoidensa kanssa tutkinut aivojen aktivoitumista musiikkikokemuksen aikana. Kyseessä oli sekä musiikin soittamisen että kuuntelemisen kokemus. Tässä keskitytään aivojen kuvantamistutkimuksilla (so. magneettikuvaus) tehtävään tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että aivoissa aktivoituivat…

”Musiikki on lahja yleisölle”

Sellisti Robert Cohen kertoi Tampere Chamber Music -festivaalilla esiintymisjännityksestä ja sen torjumisesta. Englantilainen Robert Cohen (s. 1959) on paitsi tunnettu sellisti, myös musiikin opettaja. Lukuisilla mestarikursseillaan ja Lontoossa pitämällään selloklinikalla hän on joutunut pohtimaan musiikin merkitystä elämässä ja sitä, mistä johtuu ns. ramppikuume. ”Kysymys hyvinvoinnistasi on elämäsi kysymys. Musiikki on elämää”, Cohen toteaa. ”Musiikki on…

Noora Salon lukuvinkit

Yrsa Stenius: Koiria, rakkautta ja surua. Suom. Raija Viitanen. Tammi 2008. 222 s. Ruotsin lehdistöasiamies [2007-2011] muistelee elämänsä koiria, sukuaan ja merkkihenkilöitä. Hämäläistä kiinnostavat myös muistot Honkolan kartanosta Urjalasta, joka tunnetaan Väinö Linnan lapsuudenmiljöönä. Lämminhenkinen ja koskettava eläinkirja, jossa myös ihmiset viihtyvät. Seela Sella: Se palaa!  WSOY 2008. 194 s. Kirja ei ole varsinainen elämäkerta,…

Salla Jalovaaran lukuvinkit

Muriel Barbery: Haltiaelämää. Suom. Lotta Toivanen. Gummerus 2016. 270 s. Siilin eleganssilla (2010) hurmannut Muriel Barbery on kirjoittanut jälleen epätavallisen romaanin. Kaksi erityislahjakasta löytölasta, pianistityttö ja eläinten puhetta ja puiden laulua ymmärtävä tyttö, ovatkin yllättäen haltioiden sukua. Kun haltiat ovat sodassa, so. pahat haltiat ihmisiä vastaan, tytöillä on tehtävä. Fantasiassa on kiehtova, unenomainen tunnelma. Romaanin…

”Viulunsoittaja katolla on sielukasta maailmanmusiikkia”

Tampereen Työväen Teatterin syksyn 2017 musikaalisatsaus on Viulunsoittaja katolla, suurmusikaali uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Suuret tunteet, räiskyvät tanssit ja intohimoinen musiikki tempaisevat katsojat kiehtovaan tarinaan. Joseph Steinin käsikirjoittaman, Jerry Bockin säveltämän ja Sheldon Harnickin sanoittaman musikaalin ohjaa Miika Muranen. Ensi-ilta on 1.9.2017 Suurella näyttämöllä. Rakkaus voi muuttaa maailmaa Sitä mieltä ovat ainakin maitokauppias Tevjen tyttäret….

”Teatteria tehdään ihmisille”

Näyttelijä Jukka Leisti tekee teatteria ihmisten iloksi tai suruksi. Hän tulkitsee Olavi Virtaa, on kirjoittanut Tuttiritarille musikaalin ja iloitsee siitä, että vanha piano löysi uuden kodin. Tampereen Teatterin näyttelijä Jukka Leisti etsi aiemmin syksyllä Hellas-pianolleen uutta, hyvää kotia. Sellainen löytyikin nopeasti. Samaan aikaan, kun asiasta uutisoitiin, Tampereen Sammonkadulla sijaitseva musiikkiterapiakeskus etsi sopivaa soitinta. Heidän asiakkainaan…

Cats kertoo erilaisuudesta

Tampereen Teatterissa nähdään syksyllä 2017 Andrew Lloyd Webberin säveltämä suurmusikaali Cats. Teatterille on myönnetty lupa tehdä Catsista oma, ainutlaatuinen versionsa. Musikaalin ohjaa Georg Malvius, joka on tuttu jo teatterin kahdesta viimeisimmästä musikaalista, Les Misérables (2013-2014) ja Sugar – Piukat paikat (2015-2016). Malvius kertoo, että Cats on ensimmäinen musikaali, jonka hän näki ”nuorena” 1980-luvulla. ”Kyllä Cats…

Noora Salon lukuvinkit

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. 3. Kuolema. Suom. Otto Lappalainen. Johnny Kniga 2014. 304 s. Aids-trilogian päätösosa itkettää vieläkin enemmän kuin aiemmat kaksi osaa. Se itkettää, suututtaa ja koskettaa. Benjamin, entinen Jehovan todistaja, saattohoitaa aidsiin kuolevaa kumppaniaan Rasmusta sairaalassa. Kun muut ovat kadonneet ympäriltä, Benjamin jää loppuun asti ja senkin jälkeen kertomaan…

”Suosio oli aika kova pala”

Pulitzer-palkittu amerikkalaiskirjailija Michael Cunningham vieraili Suomessa kertomassa romaanistaan Illan tullen (Gummerus 2011). ”En halua olla homokirjallisuuden edustaja”, Michael Cunnigham (s. 1952) toteaa napakasti heti alkuun. ”Itse luen kaikenlaista kirjallisuutta: homojen, heterojen, miesten ja naisten kirjoittamaa.” Tunnit (2000) oli valtaisa menestys, jonka pohjalta syntyi myös Oscareita kerännyt elokuva (2002). Cunningham haluaa kuitenkin unohtaa sellaisen ja keskittyä tähän…