Riina Vuorisalon lukuvinkit

on
  • Pia Juul: Hallandin murha. Suom. Katriina Huttunen. Atena 2011. 205 s.

Bessin mies ammutaan torilla ja naapuri katoaa. Sitten Bess löytää avaimet miehensä salaiseen kaupunkiasuntoon. Dekkarin painopiste ei ole murhassa ja sen tekijän selvittämisessä, vaan yllättävän kuoleman jälkeisessä tilassa. Surussa ja kysymyksissä, joita läheisen menettäminen aiheuttaa. Tunteissa, kun eteen avautuu tuntematon arvoitus. Muistoissa ja rakkaudessa. Kiinnostanee niitäkin, jotka eivät pidä perinteisistä dekkareista.

  • Raisa Lardot: Jotain häikkää. Schildts 2011. 135 s.

Kuusikymmentäviisi tarkkanäköistä kertomusta eri elämänalueilta. Useimmat kuvaavat erityyppisiä ihmissuhteita, niiden ongelmallisuutta tai päättymistä. Tunnelmaltaan ne ovat alakuloisia, joskus myös huvittavia, toisinaan jopa noloja. Ironia on ihana taito, jos sen osaa taiten.

  • Kira Poutanen: Rakkautta on the rocks. WSOY 2011. 219 s.

Kolmas Lara Autio –kirja täyttää odotukset hienosti. Kira Poutanen kirjoittaa modernista naisesta hauskasti. Lara on tunnetusti hieman hoopo, mikä lisää kirjan leikillisyyttä. Luvassa on varsinaista sekasotkua sekä rakkauden että arjen suhteen. Parasta on Laran persoonallinen tapa hyödyntää sananlaskuja.

Julkaistu Salkassa nro 3/2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s