Toimituksen lukuvinkit

on
  • Sakari Fen: Avoimien ikkunoiden kaupunki. Amsterdamin sivukujilla. Atena 2017. 156 s.

Vuosikymmeniä Amsterdamissa asuneen Sakari Fenin näkökulma kaupunkiin on asiantunteva ja innostunut. Hän katsoo sinne, mihin tavallinen turisti tuskin tulee katsoneeksi. Vaikka tavanomaisia keskusteluita sateesta, polkupyöristä ja kahviloista ei voida välttää, nekin tulevat esille uudella tavalla.

Fen kirjoittaa myös kaupungin historiasta, holokaustin perinnöstä, maahanmuuttajista, jalkapallosta, puutarhoista, koiraihmisistä ja museoista. Hän kirjoittaa Amsterdamin arvoituksista rosoisen hauskasti ja kunnioittaen, mutta ei ihastele turhia. Kaupungin hönkä jää leijumaan kirjan jälkeen.

Akseli Kangas

  • Katja Kallio: Yön kantaja. Otava 2017. 380 s.

Yön kantaja on surullinen tarina historiallisesta henkilöstä, Amanda Aaltosesta, joka vuonna 1891 vietiin Seilin saarelle, ”hullujen naisten saarelle” Saaristomerelle, Nauvoon. Hän vietti ihmisten mielestä liian levotonta elämää ja taisteli kaikkea sitä vastaan, mitä naisen kuului edustaa 1800-luvulla. Amanda karkasi kuumailmapallolentäjän mukana Pariisiin, mutta saavuttuaan takaisin Suomeen laki ja järjestys palasivat hänen elämäänsä.

Katja Kallio kirjoittaa asiakirjoihin nojaten ja epäilemättä tarkasti Amandan tarinan. Juonellisesti romaani on mielenkiintoa herättävä. Kallion ihmiskuva on herkkää ja tarkkaa. Kielellisesti romaani ei ole kokeileva, mutta asiapitoinen teksti ei sitä kaipaakaan.

Salla Jalovaara

  • Karl Ove Knausgård: Kesä. Suom. Jonna Joskitt-Pöyry. Like 2017. 397 s.

Karl Ove Knausgård kirjoittaa Vuodenajat-sarjan päätösosassa muun muassa eräänä kesäyönä päättyneestä rakkaudesta, päiväkirjamerkintöjä historian filosofien ajattelusta, huomioita luonnosta, kesään kuuluvista välttämättömistä paheista, itikoista, jotka pilaavat paitsi ilomme, pahimmassa tapauksessa myös terveytemme, ja koirista, joita kertoja on pelännyt.

Hän tuntee lepakot ja sudet, puuveneet ja leirintäalueet, joilla lapsena käytiin. Hän on löytänyt tarttumapintaa myös kivoista eläimistä ja lapsista, niistä fiktiiviselle kertojalle rakkaista, joita me muut voimme vain ihmetellä, kun sade rummuttaa maisemaa.

Kesä-kirja on ihana ja tuttu. Se herättää tunteita siten kuin kesän odottaakin herättävän tunteita: itsestään selvästi ja nostalgisesti. Pienten esseiden kokoelma ei ole mikään suureellinen teos eikä paljastuskirja. Tuntuu siltä kuin Knausgård olisi halunnut tehdä tietoista ja repäisevää eroa omaelämäkerralliseen Taisteluni-romaanisarjaan, joka on tietysti eri, epäilyksettä.

Kirjailija ei ole samalla tavalla läsnä Kesässä kuin muissa kirjoissaan, vaikka siirtymät esseiden kertojien välillä on tehty taiten. Parhaimmillaan kirjan tuntee talvella, silloin kun haluaa nauttia monta päivää kestävästä lumisateesta kotona, sisällä, hyvällä omallatunnolla, vähän kerrallaan.

Mervi Pääkkönen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s