Teetanssit puhaltajien säestyksellä

on

Joka kuukauden ensimmäinen torstai on Tampere-talon pääaulassa ilmaiset iltapäivätanssit eli Teetanssit, jotka on suunnattu erityisesti senioreille.

Kaikille avoimet Teetanssit tarjoavat livemusiikkia ja mahdollisuuden tanssia. Nimensä mukaisesti tarjolla on myös teetä. Musiikista vastaa 12-henkinen Kotkien puhallinorkesteri.

Tampere-talosta kerrotaan, että teetä saa 50 sentillä, mutta narikkapalvelu on ilmainen.

Miksi senioreille järjestetään Teetanssit?

”Haluamme tarjota Teetansseillamme arkea riemastuttavaa ilmaisohjelmaa senioreille. Toivotamme Tampereen alueen tanssinjanoiset lämpimästi tervetulleiksi Tampere-taloon”, kommentoi Tampere-talon ohjelmapäällikkö Timo Suomi.

Juuret ovat Afrikassa

Mistä Teetansseissa on kyse?

Teetanssit on jäljitettävissä Ranskan siirtomaavallanaikaiseen Marokkoon, josta ne siirtyivät Pariisin kautta englantilaiseen perinteeseen 1800-luvulla. Tanssien tehtävänä oli toimia iltapäiväteen kaltaisena viihdykkeenä. Ne pidettiin useimmiten kesäisin ja syksyisin iltapäivällä tai alkuillasta kello 14 ja 19 välillä.

Usein tanssittiin valssia ja tangoa, 1920-luvulla myös charlestonia. Musiikki oli kevyttä klassista, ja muusikot muodostivat usein joko puhallinorkesterin tai pienen klassista musiikkia soittavan orkesterin.

Virvokkeina tarjoiltiin teen ja kahvin lisäksi samppanjaa, viiniä, hedelmiä, voileipiä, kakkua ja keksejä.

Ennätystansseja

Maaseudulla tanssittiin joskus myös puutarhajuhlissa. Tanssit olivat pikemminkin maaseudun, pienten lomakaupunkien ja esikaupunkialuiden tapahtumia. Lontoossa Teetansseja järjestettiin harvoin.

Uuden ajan ilmiönä 2000-luvulla ovat tulleet yritykset lyödä maailmanennätys tanssijoiden määrällä. Vuonna 2010 Lontoon Kuninkaallisen oopperan Teetansseissa tanssi yli 500 henkilöä, mutta Skotlannin Glasgow’ssa onnistuttiin ylittämään 4000 tanssijan raja vielä saman vuoden aikana.

Kuuluisuutta ovat saaneet myös surulliset Teetanssit Yhdysvaltojen Kansas Cityssä vuonna 1981, kun Hyatt Regency -hotellin Teetansseihin osallistui 1600 henkeä hotellin käytävien romahtaessa. Onnettomuudessa kuoli 114 henkeä ja yli 200 loukkaantui.

Mervi Pääkkönen

Tampere-talon Teetanssit keväällä 2018:

Torstai 1.2. klo 15-16.30

Torstai 1.3. klo 15-16.30

Torstai 5.4. klo 15-16.30

Torstai 3.5. klo 15-16.30

www.tampere-talo.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s