Avoimen kaupungin avoimet tarinat

on

Mies joka keksi Manhattanin on kirja, jonka keskiössä on sekalainen joukko ihmisiä. He ovat syystä tai toisesta päätyneet tai heidät on peräti heitetty New Yorkiin. Osa on siellä tahtomattaan. Osa on unelmistaan eläviä siirtolaisia.

Kirjan luettuaan ei henkilöistä usein tiedä yhtään mitään järkevää sanottavaa. Ihmiset vain elävät elämäänsä. He edustavat eri yhteiskuntaluokkia. Manhattanilta on vaikea löytää ”paljasjalkaista”, jonka sukujuuret olisivat Yhdysvalloissa.

Espanjalainen Ray Loriga (s. 1967) vaikuttaa tuntevan maailman, josta hän kirjoittaa: Manhattanin kauneuden, sen pinnallisuuden ja surumielisyyden.

Lastuja kirpeästä maailmasta

Mies joka keksi Manhattanin ei ole romaani, mutta ei oikein novellikokoelmakaan. Sitä on muodollisesti vaikea määritellä. Tämä johtuu osittain siitä, että lyhyet tarinat jäävät usein auki.

Kertomuskokoelman kehyksenä voisi pitää tarinaa romanialaisesta talonmiehestä, joka tekee itsemurhan. Yhden tarinan mukaan hän on juuri se mies, joka keksi Manhattanin.

Kepeydessään ja raukeudessaan onnistuneita tarinoita ovat esimerkiksi Lentokalat ja Romanttisia elokuvia. Jokin sellainen lyhyt tarina kuin Shakespeare-puutarha luo hyvin paikallisväriä, mutta jää kerronnaltaan vähäpätöiseksi.

Kirjan tapahtumat liikkuvat eri aikatasoilla. Erilaiset tyypit, gangsterit, korealaiset kaksoset, lakimies, sairaala-apulainen, meksikolainen filmitähti, William Burroughs ja hänen (muka) huonosti englantia osaava suomalainen kustantajansa täydentävät toisiaan luoden Manhattanista unelmien verkoston.

Kiiltokuvalla on aina myös kääntöpuolensa: kauniilla on myös rumat kasvot, elämä pettää ja hajottaa. Läpi yön kestävät juhlat päättyvät väistämättä julmuuksiin.

Unelmat eivät siis aina pidä. Kirjan lopussa kertoja muuttaa muualle ja jättää Manhattanin elämään yötöntä yötään. Kaupunki, joka ei koskaan nuku, on enemmän kuin ihmisensä.

Sujuvaa vaan ei loistokasta

Ray Loriga kirjoittaa rennon sujuvasti ja hiukan hengästyneesti. Tästä kertovat liki puolen sivun mittaiset lauseet. Vastapainona hän käyttää lakonisia toteamuksia, jotka luovat tunnelmaa, mutta eivät kerro liikoja.

Tunnelmien luominen on Lorigan vahvuuksia. Nopeat leikkaukset tarinasta toiseen kertovat Lorigan toisesta ammatista: hän on tunnettu myös elokuvaohjaajana. Tänä vuonna [2007] ensi-iltansa sai Teresa, el cuerpo de Christo. Hän on ollut myös käsikirjoittamassa Pedro Almodóvarin elokuvaa Lihan värinä (1997).

Niin taidokas kertomuskokoelma ei ole kuin Lorigan aiemmin suomennettu scifi-romaani Tokio ei välitä meistä enää (Like 2002). Mies joka keksi Manhattanin ei yllätä, vaikka herätteleekin mielikuvitusta. Lukija saa tunnelmoida omien unelmiensa ja tulkintojensa parissa.

Joskus kirjasta kuultaa kliseinen kuva Manhattanista. Tarinat ovat pinnalta helppoja ja muovisia, mutta jos jaksaa rapsuttaa pintaa, ihmiskohtalot koskettavat kirpeydellään. Joskus kuva Manhattanista voi olla koominenkin. En kuitenkaan usko, että haluaisin tutustua Lorigan unelmien kaupunkiin tämän enempää. Onneksi meillä kaikilla on oma Manhattanimme: Lorigalla, Woody Allenilla ja minulla.

Ray Loriga: Mies joka keksi Manhattanin. Suom. Päivi Paappanen. Like 2007. 217 s.

Salla Jalovaara

Julkaistu Salkassa nro 3/2007

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s