Tämä ei ole valokuva

Amerikkalaistaiteilija Robert Longon näyttely Sara Hildénin taidemuseossa koostuu suurikokoisista, mustavalkoisista hiilipiirroksista, jotka kuvaavat sekä yhteiskunnallisia aiheita että jäljittelevät historiallista taidetta.

Kuvanveistäjäksi kouluttautunut Robert Longo (s. 1953) alkoi piirtää hiilellä oikeastaan sattumalta. Hänellä ei ollut tarvittavia työvälineitä eikä voinut lähteä niitä ostamaan, mutta hiiltä hänellä oli. Mikään suosikkiväline pöllyävä hiili ei koskaan ollut, mutta hän sai tehtyä jotain erilaista.

Nykyään paperi, jota hän käyttää työskennellessään, valmistetaan hänelle erikseen, ja hän peittää paperin ensin kokonaan hiilipölyllä. Tätä mustaa pintaa hän alkaa työstää erilaisin välinein ikään kuin veistäisi paperia. Aivan erityiseksi työskentelyn tekee se, että hän tekee työtä paperin ollessa pystyasennossa.

Robert Longo nousi maailmanmaineeseen kuvasarjalla Men in the Cities (1980), jossa on hyvin pukeutuneita, kummallisissa asennoissa vääntelehtiviä ihmisiä. Sara Hildénin taidemuseossa on sarjasta esillä Untitled (3 Erics), jossa mies on kolmiosaisessa liikesarjassa kuin tanssin rytmissä.

Longon tiedetään kutsuneen ystäviään kuvattavaksi kattoterassille hyvin pukeutuneina. Hän ei kuitenkaan kertonut etukäteen, että hän alkaa heitellä heitä tennispalloilla kuvauksen aikana. Hiilipiirrokset syntyivät näiden valokuvien pohjalta.

Untitled (3 Erics) -teosta vastapäätä on piirros aseiden piipuista. Kuvaa ei heti edes miellä aseiksi. Kaksi toisinaan vastapäätä olevaa kuvaa heijastuu mielenkiintoisella tavalla toistensa laseista. Eric mahdollisesti yrittää väistää luoteja.

Todellisuuden tulkintaa

Robert Longon töistä korostuu niiden todellisuuden kuvaamisen tapa. Hän lähestyy samaa maaperää belgialaisen taiteilijan René Magritten kanssa, jonka teos Ceci n´est pas une pipe (Tämä ei ole piippu) (1928-29) on todellisuutta vain esittämällä sitä. Magritten mukaan havainnointi on aina todellisuuden ja meidän välillämme.

Myös puolalais-amerikkalainen filosofi Alfred Korzybski on vuonna 1933 tiivistänyt ajatuksensa lauseisiin: ”The map is not the territory” (Kartta ei ole alue) ja ”The word is not the thing” (Sana ei ole esine). Abstraktio juontuu jostakin tai reagoi johonkin, ei siis ole se itsessään. Korzybski esittää kuitenkin, että monet todellakin sekoittavat kartat ja alueet toisiinsa eli sekoittavat todellisuuden mallit todellisuuteen.

Robert Longon työt ovat todellisuuden representaatiota. Hiilellä piirtäminen sopii ehkä paremmin kuin valokuva esittämään yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia, joita hän on ajautunut kuvaamaan. Ne ovat aina todellisuuden havainnointia ja tulkintaa, työstämistä potenssiin kolme tai neljä.

Hän on kertonut olevansa poliittinen taiteilija tahtomattaan. Amerikan tilanne on niin huolestuttava. Kaiken taiteen pitää hänen yhteiskunnallisesti vaikuttavaa.

Katsoja hätkähtää, kun nukkuvan lapsen poskesta voi nähdä vastapäisen hävittäjän. Piirroksien lasit ovat kuin tv-ruutujen lasit, ne heijastavat ympäristön ja katsojat. Museotila on hämärretty ja valot suunnattu niin, että efekti olisi mahdollisimman vaikuttava. Longo on kasvanut television vaikutuksen piirissä. Hänen lapsuudessaan katsottiin paljon televisiota.

Puhutteleva on myös kolmen naisen kasvokuvasarja, jossa he ovat pukeutuneet musliminaisen kasvohuntuun, niqabiin. Naiset ovat Longon omasta lähipiiristä: assistentti, pojan tyttöystävä ja vaimo, näyttelijä Barbara Sukowa.

Barbara myös käveli niqabissa New Yorkin kaduilla. Hän koki itsellään olevan valtaa: hän näki muut kokonaan, mutta hänestä nähtiin vain silmät. Erilainen tilanne olisi tietysti silloin, kun niqabin käyttö ei olisi vapaaehtoista vaan pakollista.

Klassisten teosten jäljentämistä

Viime aikoina itsekin yhden pitkän elokuvan, Johnny Mnemonic – kuoleman kuriirin vuonna 1995, ohjannut Longo on tehnyt töitä suosikkielokuviensa ohjaajien töiden parissa.

Teoksen Untitled (Potemkin, Black Square) (2015) mallina on ollut venäläisen Sergei Eisensteinin elokuva Panssarilaivan Potemkin (1925). Se on saanut yhteyteensä lisäkuvan venäläisen avantgarden johtajan Kazimir Malevitšin Mustasta neliöstä (1915), jota pidetään 1900-luvun ikonina. Asettihan Malevitš sen ensimmäisellä kerralla nurkkaan, joka on ortodoksikodissa perinteisesti ollut ikonin paikka.

Longo käyttää muutoinkin sujuvasti hyväkseen maalaustaiteen historiaa. Hän on piirtänyt muun muassa läpivalaistuja Rembrantin ja Leonardo da Vincin teoksia, joista on paljastunut uusia tulkintoja.

Surutta Longo varastaa ja kopioi klassisia kuvia, jotka ovat tuttuja taidehistoriasta, lehdistä ja internetistä. Hänestä ei voi olla puhumatta ilman, että miettii edeltävän sukupolven taiteilijaa Andy Warholia, jonka näyttely nähtiin Sara Hildénin taidemuseossa vuonna 2014.

Yhden teoksen piirtämiseen Longo saattaa käyttää puolikin vuotta. Hän myös toivoo, että katsoja rauhoittuisi pidemmäksi aikaa hänen töidensä ääreen mietiskelemään. Niitä pitää katsoa myös läheltä, jopa 30 sentin päästä, jotta näkee piirrosjäljen.

Sara Hildénin taidemuseon sijainti on vertaansa vailla. Erityisesti alakerran suuresta ikkunasta avautuva Näsijärven maisema sulautuu yhteen Longon kirkko- ja metsämaisemien kanssa. Ne kuuluvat yhteen.

Sara Hildénin taidemuseon näyttely on Robert Longon ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Pohjoismaissa.

Noora Salo

Kuva: Untitled (Potemkin, Black Square) (2015), Robert Longo

Robert Longon näyttely Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella 23.9.2017–14.1.2018.

www.tampere.fi/sarahilden/index.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s