Akseli Kankaan lukuvinkit

on
  • Asko Alanen: Leo Jokela. Vaatimaton sivuosien sankari. Paasilinna 2016. 256 s.

Näyttelijä Leo Jokelan syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Hänet muistetaan erityisesti etsivä Kokin roolista Komisario Palmu -elokuvissa ja sellaisista pienistä ohikiitävistä rooleista, joista ei muita muistettaisikaan. Menestystä hän saavutti myös muun muassa radiossa tekemällä Spede Pasasen kanssa sketsejä ja teatterissa Ben Johnsonin historiallisen veijaritarinan, Volponen, vanhana saiturina.

Asko Alasen kirjoittama elämäkerta muistaa Leo Jokelan tähtihetket, mutta kertoo myös teatteriopiskelijan karusta elämästä Helsingissä ja alalla jo ansioituneen näyttelijän jatkuvasta, musertavastakin itsekritiikistä. Kirjassa päivitellään myös Jokelan hiljaisuutta ja huumorintajua, piirteitä, joilla hän reagoi ympäristöönsä.

Alanen jatkaa Leo Jokelan merkityksen pohtimista laajemmaltikin kuin elämäkerroissa on usein tapana. Hän näkee Jokelan uusien elokuvantekijöiden ja rokkipiirien suosikkina ja työtapojen esikuvana. Alanen analysoi tarkasti Leo Jokelan elokuvarooleja, mutta siviilipersoonaan hän ei valitettavasti pääse kiinni yhtä tarkasti, ehkä koska Jokela ei juurikaan puhunut itsestään.

  • John Steinbeck: Punainen poni. Suom. Tuomas Anhava. Keltainen pokkari. Tammi 2016 (1963). 104 s.

Nobel-palkitun John Steinbeckin vuodelta 1938 olevan novellikokoelman kolme tarinaa kuvaavat Jody-poikaa ja hänen suhdettaan hevosiin karjatilalla kirjailijan kotiseudulla, Kalifornian Salinasissa. Erityisesti punainen poni, Gabilan, on merkityksellinen.

Novellit muodostavat yhtenäisen kokoelman, miltei pienoisromaanin. Steinbeck kirjoittaa vivahteikasta kieltä, ja rujonkaunis maailma saa aina runollisen, syvän silauksensa. Hän kirjoittaa nuorille yhtä suurella kunnianhimolla kuin aikuisillekin.

Tarinoissa on aina jokin opetus. Se ei kuitenkaan ole tyrkyllä, vaan ilmaistu hienovaraisesti pojan kasvutarinan herkkyytenä ja vähäeleisyytenä. Pojan yhteys eläimeen on vilpitön ja suora, suhde renkiin, Billy Buckiin, luottavainen ja rehti. Tämä on isähahmo, kun suhde isään ei ole ongelmaton.

  • Jack Kerouac: Matkalla. Alkuperäinen versio. Suom. Markku Lahtela, lisätyt kohdat ja esipuheet Markus Jääskeläinen. 7. painos. Tammi 2012 (1964). 440 s.

Matkalla on ns. beat-sukupolven merkkiteos, dokumentti 1950-luvun nuoren sukupolven arvomaailman hylkäämisestä. Minäkertojana on Jack Kerouac, nuori tuleva kirjailija, joka tuntee sukulaisuutta itsensä kaltaisiin, ”liian outoihin”, ulkopuolisiin ihmisiin. Näitä ovat muun muassa Neal Cassacy ja Allen Ginsberg.

Kirja kuvaa liftausmatkoja, kokemisenhalua, päihteitä, ystävyyttä, rakkautta ja itsensä henkisestä etsimistä matkalla Amerikan mantereella. Se on kirjoitettu ilman kappalejakoa, tajunnanvirtana. Tässä mielessä se vaikuttaa ”autenttiselta”. Faktan ja fiktion rajaa on vaikea hahmottaa. Päähenkilöiden nimissä on variaatioita. Lukijan eteen vyöryy yksityiskohtien kaleidoskooppi. Jos lukija ei ole tarkkana, putoaa helposti matkasta, varsinkin kun kirjassa liikutaan matkagenren mukaisesti kaiken aikaa.

Vaikutuksen tekevät niin Kerouackin kieli, onnistunut käännös, kuin tapa kuvata ystävyyttä. Myös varsinaista kirjaa edeltävät neljä pitkää, eri tutkijoiden kirjoittamaa kirjallisuustieteellistä esseetä, ovat maukasta luettavaa. Nekin vaativat tarkkanäköisyyttä ja erityistä syventymistä, rauhaa keskittyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s