Pauliina Wikmanin lukuvinkit

  • Alice Munro: Jupiterin kuut. Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 2017. 317 s.

Nobel-kirjailija Alice Munron novellikokoelma on ilmestynyt alkujaan vuonna 1982, muttei ole lähtökohdaltaan vanhentunut. Sen tarkkanäköiset kertojat antavat henkilöille sielun ja kehon, miljöölle täsmälliset ääriviivat ja tunteille merkityksen. Novellien ikääntyvät naiset ovat rakkaudessaan usein yksinäisiä ja onnettomia, miehet etsivät läpi elämänsä itseään. Jokainen henkilö on tärkeä. Mitään ei ylidramatisoida.

Munron kirjoja lukiessa tulee aina oivallus jostain perimmäisestä. Tällä kertaa ideana on se, ettei onni ole kiinni rakkauden määrästä. ”Rakkaus kääntyy aina itserakkaudeksi.” Onnen määrää itsekunnioitus ja arjen sujuvuus.

  • Elias Canetti: Pelastunut kieli. Erään nuoruuden tarina. Suom. Kyllikki Villa. Keltainen kirjasto. Tammi 1984. 357 s.

Toinen Nobel-kirjailija, bulgarialaissyntyinen britti Elias Canetti, on kirjoittanut omaelämäkerrallisen trilogian, josta tämä on ensimmäinen osa. Canettin monikulttuurinen sukutausta ja elinpiiri tarjoavat herkullisen alustan tulla kirjailijaksi, kasvaa ylipäätään ymmärtäväksi ihmiseksi. Ainakin se tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tarkistaa suvaitsevaisuuden rajojaan.

Romaani on rehellinen ja täynnä isoja elämänmuutoksia, jatkuvaa muuttamista. Se korostaa lukemisen merkitystä, koulutuksen ja perheen tukea. Värikäs, tyylikkäästi toteutettu romaani.

  • Petter Stordalen: Salaisuuteni. Kerrottu Jonas Forsangille. Suom. Katariina Mähönen ja Tiina Ohinmaa. Fym 2016. 285 s.

Norjalaisen monialayrityksen, muun muassa hotelliketjun omistaja, Petter Stordahlen on tunnettu erilaisista näyttävistä tempauksistaan. Hän on myös innokas luonnonsuojelija ja taidekokoelman kerääjä. Suorasukaiseen tyyliinsä hän kertoo kirjassaan menestyksensä ja liiketoimintansa salaisuudet.

Samalla hän tulee kertoneeksi myös epäonnistumisista, huijaamisesta, henkilökohtaisista menetyksistä ja suruista, epävarmuudesta, vaimonsa sairaudesta, perheen luomasta taakasta ja siitä vapautumisesta. Erikoisen opettavainen lukukokemus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s