Parisuhteen jälkeen

on

Ulla Vaarnamo on kirjoittanut sukupolviromaanin Jäniskuu kolmekymppisen naisen elämänmuutoksesta, siitä kuinka kiltistä tytöstä voi tulla oman arvonsa tunteva nainen. Vaikeuksitta päähenkilön elämä ei kuitenkaan suju.

Tuuli on juuri eronnut ja muuttanut Tampereelle parinkymmenen kilometrin päästä Ylöjärveltä. Hän laittaa ensimmäistä kertaa ihan omaa kotiaan. Riuhtaisu on ollut välttämätön, sillä nuoruuden avioliitto on ollut tukahduttava ja kaikessa suunnitelmallisuudessaan nykyajan perhehelvetti.

Naisen uusi kukoistus?

Sanotaan, että avioeron jälkeen alkaa naisen uusi kukoistus, kun mies taas kärsii enemmän ja vajoaa pinnan alle, joskus aivan pohjalle asti.

Tuuli alkaa viettää itsellisen naisen elämää suurin odotuksin. Hän joutuu kuitenkin pettymään. Pariskunnan yhteiset ystävät eivät enää halua kaveerata Tuulin kanssa: hänestä on tullut vaarallinen vamppi, hänhän voi iskeä ystävän miehen itselleen. Äitikin on loukkaantunut, kun Tuuli on jättänyt hyvän miehensä ja kauniin kotinsa kaupungin pikkuasunnon vuoksi.

Yksinäisen Tuulin tie vie yhä useammin kapakoihin, joista löytyy uusia tuttavia, lähinnä miehiä. Heistä ensimmäinen on kaunis ja viattoman näköinen runoilijapoika Samuel. Tuuli löytää lohtua viinasta ja boheemista elämästä, vaikka itsekin ihmettelee, onko aina pakko juoda.

Täytyy myöntää, etten erityisemmin pidä Tuulista. Hän tuntuu haahoilevan kaupungilla ja luulee onnen löytyvän ryhdittömästä elämästä ja edesvastuuttomuudesta. Hän peittää itsensä masennukseen. Alussa kovin tärkeä oma yksiö jää pian hoitamatta, ja juomisesta, tupakansavusta ja pintapuolisista kapakkatutuista tulee hänen uusi ajanlaskunsa.

Tuuli tuntuu olevan tätä päivää, mutta lukijaa ärsyttää, kun hän on niin heikko ja alistuvainen. Hän on hukannut oman itsensä. Kun hän on päättänyt avioliittonsa, hän vangitsee itsensä uuteen henkiseen ja miksei fyysiseenkin orjuuteen. Näitä naisia, miehiäkin, joiden mielestä mikään ei tunnu miltään ja oma elämä luuraa jossakin muualla kuin arjessa, on 2000-luku ilmeisen täynnä.

On se siellä sittenkin

Käänne tapahtuu, kun Tuuli tutustuu unkarilaiseen Péteriin. Sinänsä harmittaa se, että käänteen parempaan pitää käydä ulkomaalaisen miehen kautta. Ihan niin kuin suomalaismiehistä ei olisi mihinkään?

Péter on kuitenkin raikas tuulahdus: hänen ja Tuulin yöllinen matka puistoon kuutamoa ihailemaan on runollisen kaunis. Péter tuntee meksikolaista kulttuuria ja tietää kertoa, että kuutamo syntyy, kun jänis heitetään kuuhun. Siitä myös nimi tälle romaanille.

Péter osaa lukea Tuulin käden viivoja ja kehottaa tätä hankkimaan itselleen vahvemman nahan. Aina ei tarvitse olla vereslihalla. Tämä on paras neuvo, mitä Tuuli on saanut pitkään aikaan. Tuuli innostuu käymään Henkisen kasvun seuran luennoilla ja etsii vaihtoehtoja elämälleen, mikä on nykyään tavallista. Tuuli löytää vähitellen itsensä ja vakauden jatkaa normaalielämäänsä. Hän oppii pienen tärkeän sanan: ei.

Tampere on vahvasti läsnä

Romaanin miljöönä Tampere toimii luontevasti. Paikkakuntaa tuntevat voivat sijoittaa tapahtumat vaivatta oikeille paikoilleen, vaikka samoilla nimillä niistä ei puhuttaisikaan. Tuulin koti Kalevankankaan hautausmaan kupeessa on ehkä Kiinanmuurin yksiö, koivut hänen kotipihassaan viittaavat siihen, hautausmaan aggressiiviset oravat ovat tuttuja, Tuomiokirkko, Sorsapuisto sekä kapakka ja sen kierreportaat Tammerkosken äärellä löytyvät omalta kartaltani heti. Tunnistan jopa Tammelantorin lähistöllä lämmönjakajassa joskus 90-luvun alussa lukeneen graffitin: ”Hyvä voittaa pahan 6-0.” Tunnemuisti toimii vääjäämättömästi – ehkä niin?

Kun romaanin tapahtumat sijoittuvat tuttuun kaupunkiin, huomaa, että tarinalta ja henkilöiltä vaatii heti enemmän kuin normaalisti. Tampere on niin vahvasti läsnä, se on kuin yksi henkilöistä. Muillekin hahmoille kaipaisi yhtä vahvaa karaktääriä. Tuuli ja kapakkatutut eivät tee samanlaista vaikutusta kuin kaupunki.

Tamperelainen Ulla Vaarnamo on kirjoittanut aiemmin kaksi novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Jäniskuuta hän kirjoitti Kreikassa viettäessään putkiremonttipakolaisen elämää. Tämä näkyykin suurena rakkautena kotikaupunkia kohtaan ja helmeilevänä kielenä. Kirjassa on samalla kertaa jotain tuttua ja jotain eksoottista.

Novellistin tausta tulee esille, sillä romaani koostuu kohtauksista, jotka ovat tiiviitä. Ne ovat osittain myös näytelmällisiä. Jokainen luku on kuin oma pieni tarinansa. Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Ehkä vapauttavaa huumoria?

Ulla Vaarnamo: Jäniskuu. Tammi 2007. 211 s.

Salla Jalovaara

Julkaistu Salkassa nro 1/2007

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s