Mummu muuttaa naapuriin

Mirjami Hietalan Valkoiset lautalattiat on päiväkirjamainen kertomus oululaisesta Sirkasta, keski-ikäisestä mummusta, jolle varta vasten remontoidaan asunto poikansa perheen omakotitalon erilliseen siipeen. Tilanne, jonka mielekkyyttä minäkertojakin alussa pohtii, kun kuulee tuttavapiirinsä kommentteja.

Hän kuitenkin antautuu täysin sekä remontin suunnitteluun että yksivuotiaan pojantyttärensä Ellin hemmotteluun. Välillä ratkaisu ei tunnut yhtään hullummalta: ”Aina ennen olen lähtenyt syntymäpäiviltä yksin kotiin, harhaillut vähän aikaa huoneissani takki päällä, avannut television, avannut viinipullon, syönyt suklaata, työntänyt yksinäisyyden tunteen pois. Nyt saan jutella keittiönpöydän ääressä juhlista, syödä rääppiäisiä, siivota jälkiä ja vetäytyä sitten huolettomasti omaan huoneeseeni kirjan ääreen.”

Aina hän ei pysty hillitsemään itseään ja olemaan arvostelematta esimerkiksi miniänsä ratkaisuja.

Välillä minäkertoja palaa myös lapsuuteensa, muuttoon Kuopiosta Helsinkiin, hakee sieltä yhtymäkohtia aikuiselämäänsä ja äitinä ja isoäitinä olemisen mallia.

Yksityiskohdat vievät mennessään

Romaani on todentuntuinen ja seikkaperäinen. Selväksi käy kertojan kauneudenkaipuu (hän muun muassa rakastuu vesihanoihin), ehkä myös turvallisuushakuisuus (hän suorittaa omia rituaalejaan paikasta ja tilanteesta riippumatta).

Kertoja lukee kirjoja, jotka ovat tuttuja, vaikka kirjojen nimiä ja kirjoittajia ei kerrotakaan. Mitään varsinaisia oivalluksia ei sillä saralla tarjota. Ehkä hän hakee kirjoistakin turvaa uudessa elämänvaiheessaan. Ehkä hän on tullut uudelleen ahmimisikään.

Yksityiskohtainen talonrakennusprojekti vie mukanaan, jos lukija on kiinnostunut sellaisesta. Pienistä asioista kasvatetaan härkänen ja sitä vatvotaan loputtomiin, kuten esimerkiksi ne italialaiset vesihanat.

Yksityiskohtaisuus kuitenkin viehättää. Se luo vaikutelmaa huolella kirjoitetusta romaanista. Ehjä kokonaisuus se onkin, vaikka toiminnallista draamaa se ei luokaan.

Psykoterapeutti kertojana ei ole niitä vahvimpia väläyksiä, joita esittää. Onhan kirjailija itsekin saman alan ihminen. Irtautuminen omista totunnaisuuksista voisi tehdä hänelle kirjailijana hyvää.

Psykoterapiaa verrataan korjausrakentamisen ja uudisrakentamisen yhdistelmään, mitä en ihan tavoittanut, vaikka se loogiselta kuulostaakin. Toisaalta kirjojen päähenkilöinä on paljon tylsiä toimittajia ja kirjailijoita, joita ei enää jaksa sivuakaan.

Romaanin isoäitiys varmasti kiinnostaa sen kokeneita. Ihan nuorten aikuisten kirja tämä ei ole. Merete Mazzarellan isovanhemmuutta käsittelevän Illalla pelataan Afrikan tähteä –romaanin kaltaista, perinteitä rikkovaa asennetta on turha odottaa. Valkoiset lautalattiat on lempeämpi ja perinteikkäämpi, hyväksyvämpi.

Mirjami Hietala: Valkoiset lautalattiat. Tammi 2009. 218 s.

Noora Salo

Julkaistu Salkassa nro 4/2009

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s