Arjen filosofiaa

on

Mika Ripatin Vakavuusongelma sijoittuu rakennustyömaalle. Kerrostaloa rakennetaan suolle, joka ei taivu rakentajien tahtoon.

Mika Ripatti on kirjoittanut useita näytelmiä, elokuvia ja tv-tuotantoja. Hänen kirjoittamiaan näytelmiä ovat There´s no Harri (2012) ja Tukholma (2009). Tuotantoon kuuluvat myös muun muassa elokuvat Nousukausi (2003) ja Suden vuosi (2007) sekä televisiosarja Sydänjää (2006–08).

Ripatti pitää itseään kuitenkin ennen muuta maarakennuksen ammattilaisena. Kaupunkitekniikan putkenlaskijatiimin etumies sanoo työaan huomiovaatteiden olevan kuin näkymättömyysviitta, jonka alle persoonat kätkeytyvät.

Vakavuusongelmaa (2016) kirjoittaessaan Ripatti kuulosteli ihmisten puhetapaa ja puheenrytmiä ja noukki vaikutelmia sieltä täältä, kunnes hahmot alkoivat ”itse puhua”.

Läpileikkaus duunareista

Pitkään unettomuudesta kärsinyt Pete (Veli-Matti Karén) on kaivanut kuoppaa jo niin kauan, että alkaa nähdä suosta nousevia naisia tai ainakin nuoruutensa rakastetun.

Esko (Pete Lattu) on työmaafilosofi, joka puhuu ja puhuu. Joskus hänellä on enemmän asiaa kuin ajatuksia.

Työnjohtaja Anja (Satu Taalikainen) on maltillinen kaikessa. Oli sitten kyse yhtiöittämisestä tai rakkaudesta.

Anjan mies Risto (Sami Kosola) on kaupunginhallituksen jäsen ja pettää vaimoaan.

Viisikymppisillä on kriisinsä. Elämä on mennyt siten, miten on. Mitä jos olisi mennyt toisin? Onko vielä mahdollisuus aloittaa alusta?

Lauri (Panu Poutanen), Minerva (Rebecca Viitala) ja Jere (Sasu Junkkari) ovat nuoria putkenlaskijoita, jotka hakevat paikkaansa yhteisössä.

”Näytelmä on läpileikkaus duunarimiehistä ja -naisista, heistä, joita turhan harvoin kuvataan näyttämöllä ja TV:ssä”, näytelmän ohjaaja Satu Linnapuomi sanoo.

”Siistiä on”

Eskoa näyttelevä Pete Lattu on tunnettu Salatut elämät -sarjan Kalle Laitelana, jota hän on näytellyt vuosina 1999-2001 ja jälleen vuodesta 2011. Välivuosina hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa ja näytteli Kansallisteatterissa.

Kouvolan Teatteriin hänet houkutteli isosisko, näytelmän ohjaaja Satu Linnapuomi, joka soitti ja kertoi sopivasta roolista.

Lattu sanoo, että ei ole ajatellut kaipaavansa teatteriin.

”Nyt kun on ollut näyttämöllä, olen muistanut, kuinka siistiä se on. Vaihtelu virkistää. Ja onhan tää ihan omansalainen rooli.”

Näyttämötyössä Latun haasteena ja hupina on paitsi saman kohtauksen toistaminen lukemattomia kertoja, myös live-tilanteen ainutkertaisuus.

Äänellisiä löytöjä

Jaakko Autio on suunnitellut näytelmän äänimaailman. Koneiden pauhu, aggregaatin (varavirtayksikön) pärinä, pikkulintujen laulu ja maanvyörymä tuodaan näyttämölle kaiuttimien avulla. Autio on tuonut esille paitsi koneiden ääniä, myös tunteita, unenomaisuutta ja rajapintoja.

Autiota kiehtoo kunkin näyttelijän henkilökohtainen rytmi, liike ja roolihahmon toiminta, jolle ääni antaa uudenlaisia painotuksia tai merkityksiä. Erityinen äänellinen löytö tällä kertaa on soiva rapakko, jossa vesi reagoi äänentaajuuksiin väreilemällä.

”Kaunista ja hienoa tämä teatteritekniikka!” hän iloitsee.

Pete Lattu vakuuttaa

Vakavuusongelman ongelma on sen vakavuus, toisin sanoen kuivakkuus. Se ei ole komediaa, jollaisena sitä mainostetaan. Pikemminkin se on surullinen tarina elämässään hapuilevista ihmisistä, heistä, joille mikään ei ole varmaa.

Toinen ongelma on se, että se on liian kirjallinen työ. Repliikit ovat henkilöiden suuhun sopimattomia, paperinmakuisia. Suuri kunnioitus näyttelijöitä kohtaan, jotka ovat oppineet repliikkinsä ja sisäistäneet roolinsa.

Erityisesti Pete Lattu yllättää nasevalla roolityöllään. Hän vaikuttaa yksinäiseltä ja surumieliseltä, mutta saa voimaa filosofoidessaan ja tarkastellessaan arkista elämänmenoa. Hän on uskottava vastaava mestari.

Yhteiskunnan tila on surullinen

Juoni on ennalta-arvattava. Katsoja tietää, miten käy, kauan ennen kuin päähenkilöt. Vakavuusongelmasta olisi saanut loistavan jännärin, jos se olisi kasvanut siihen suuntaan. Sitä olisi jopa voinut odottaa Kouvolassa, Suomen dekkarikaupungissa.

Vakavuusongelman ansio on se, että näytelmä kuvaa suomalaista yhteiskuntaa, sen tilaa, surua ja liikkuvaa pohjaa, joka tekee elämän epävakaaksi.

Kuolemakohtaus on toteutettu yksikertaisesti ja kauniisti, myös lavastuksellisesti, kiitos Sanna Halmeen.

Pia Hyttinen

Kuvassa Pete Lattu

Kuva: Nadi Hammouda

Vakavuusongelma. Ensi-ilta 21.1.2017 Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä

Ohjaus Satu Linnapuomi, käsikirjoitus Mika Ripatti, lavastus ja pukusuunnittelu Sanna Halme, äänisuunnittelu Jaakko Autio, valosuunnittelu Antti Helineva.

Rooleissa Veli-Matti Karén, Emma-Sofia Hautala, Satu Taalikainen, Pete Lattu, Panu Poutanen, Rebecca Viitala, Sasu Junkkari ja Sami Kosola.

www.kouvolanteatteri.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s