Oliko Mozart narsismin uhri?

Peter Shafferin näytelmä Amadeus teki paluun Lontooseen, Britannian National Theatreen 37 vuoden tauon jälkeen lokakuussa 2016.

Vilkkaana ja sietämättömänä Amadeuksena alias Wolfgang Amadeus Mozartina nähty Adam Gillen tekee fyysisen, lähes pantomiimimaisen, lintumaisen ja läsnä olevan roolin.

Kertojana on Amadeusta kadehtinut ja paljolti myös ihaillut Antonio Salieri (Lucian Msamati), joka on kipuineen koominen. Häneen on saatu inhimillisyyttä muun muassa sillä, että hän istuu vanhuuden päivänsä pyörätuolissa. Msamati on musta britti; hän itse sanoo haastattelussa sen olevan ”katsojan ongelma”.

Näytelmän loppuratkaisua on turhaan pitkitetty. Tarina olisi voinut päättyä jo kirkkaaseen loppukuvaan, mutta Salieri selitti ja selitti tuskaansa.

Erityiskiitos musiikille! Liveorkesteri Southbank Sinfonia soitti hienosti, ja sopraano Katherina Cavalierina lauloi sensuelli Fleur de Bray.

Pia Hyttinen

Kuva: Marc Brenner

Kuvassa Lucian Msamati Antonio Salierina ja Southbank Sinfonia

Kuva on Britannian National Theatren Amadeuksesta, joka sai ensi-iltansa Lontoossa Olivier Theatressa 26.10.2016.

http://www.nationaltheatre.org.uk

***

Amadeus nähtiin Tampereella viimeksi yhdeksän vuotta sitten, kun sitä esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa. Seuraava juttu julkaistiin Salkassa keväällä 2008:

Millainen suhde oli musiikkinero W. A. Mozartilla ja hovisäveltäjä Antonio Salierilla? Tampereen Työväen Teatterin Amadeus-näytelmän tekijät kertovat ja kirjailija Tuija Välipakka kommentoi katsomosta käsin.

Peter Shafferin käsikirjoittama Amadeus on tarina vallattomasta säveltäjästä Wolfgang Amadeus Mozartista (1756-1791) ja vallan- ja menestyksenhaluisesta kollegasta Antonio Salierista (1750-1825).

Amadeuksen Tampereen Työväen Teatteriin ohjannut Katja Krohn kertoi ennen ensi-iltaa ihastuneensa näytelmän repivyyteen ja intohimoisuuteen. ”Siinä käydään läpi kaikki elämän osa-alueet. Teksti on äärimmäisen hyvä. Se kuvaa Salieria, keskinkertaisuutta, joka haluaa neroksi. Mozart on puolestaan vulgääri ja täysin mahdoton. Hän on sosiaalisesti tilannetajuton. Salieri kuitenkin tunnistaa hänessä erityislahjakkuuden, mikä aiheuttaa kateutta.”

”Tunnistan Amadeuksessa kaipuun kauneuteen ja sen, että pystymme lumoutumaan jumalaisuudesta. Mozartilla on Jumalan lahja. Hän tuntuu saavan kaiken vaivatta. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää musiikkia. Tästä syntyy näytelmän jännite.”

”Salierin ongelmana on se, että hänen elämästään puuttuu ilo. On kuin kaksi veljestä, Salieri ja Mozart, kulkisivat rinta rinnan. Välillä toinen on paha, toinen parempi. Henkilöt eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia vaan arvaamattomia. Tilanteet risteilevät puolin ja toisin.”

Näyttelijäntyön juhlaa

”Amadeus on suurta herkkua näyttelijöille. Siinä on hienoja kohtauksia”, Katja Krohn kommentoi näyttelijäntyötä. Ennen ensi-iltaa tämän allekirjoitti Mozartia näyttelevä Jari Ahola: ”Rooli vaatii hulluutta. Ja kuinka vähän tiedänkään vielä. Lupaan harjoitella pianonsoittoa side silmilläni.”

Pianoharjoitukset jäivät kuitenkin muiden työkiireiden vuoksi vähiin, eikä Ahola itse soita näytelmässä nuotin nuottia. Tekijät luottavat taustamusiikkiin.

Jari Ahola näki Milos Formanin ohjaaman Amadeuksen elokuvaversion yli kymmenen vuotta sitten. ”Kyllä minulla on siitä tunnejälki. Lähinnä siitä surusta. Itkin valtoimenaan sitä katsoessani. En kuitenkaan halua nähdä elokuvaa roolia työstäessäni. Luotan intuitiooni, sillä kukaan aikalaisistamme ei tiedä varmasti, millainen Mozart oli.”

Vaikuttava teatterielämys 

Näytelmä on Sami Parkkisen suomentama, ja käännösversio on sama kuin Mika Myllyahon vuonna 2001 Ryhmäteatteriin ohjaamassa Amadeuksessa. Tampereella näytelmä on nähty edellisen kerran Jack Witikan ohjaamana vuonna 1981, jolloin Tampereen Teatteri käytti eri suomennosta.

Kirjailija Tuija Välipakka pitää Tampereen Teatterin 1980-luvun Amadeusta nuoruutensa vaikuttavimpana teatterielämyksenä. ”Tapani Perttu Salierina oli mahtava ja pelottava, ihan fyysiseltä hahmoltaankin kookas.” Amadeuksena nähtiin silloin Seppo Mäki.

Tuija Välipakka kävi katsomassa Tampereen Työväen Teatterin Amadeuksen kevätkaudella ja piti näkemästään. ”Auvo Vihro on Salierina hyvä, mutta kokemus todella dominoivasta Tapani Pertusta on vahvana taustalla. Jari Ahola on valovoimainen näyttelijä. Hänen kasvonsa loistavat. Muistan Tampereen Teatterin esityksen synkempänä, mutta en tiedä, kuinka paljon ikäni vaikutti asiaan.”

Välipakka piti Hannu Lindholmin Työväen Teatterin Suurelle näyttämölle luomaa lavastusta ja Tellervo Helmisen pukusuunnittelua upeana: ”Kun esirippu avautui ja kaikki se kimallus tuli esille, olin että vau! Siinä pääsi hyvin mukaan hovin tunnelmaan.”

Amadeus-elokuvaa Välipakka sanoo teatteriversioita kevyemmäksi. Ylipäätään hän toivoisi taiteeseen enemmän koskettavuutta ja syvyyttä. ”Nykyään taide ei voi liikuttaa niin paljon, koska virikkeitä on runsaasti ympärillä. Mikään ei tunnu enää miltään. Tästä syystä en katsele televisiota lainkaan. Teatterin tehtävänä näyttää olevan usein vain hauskuuttaminen. Kyllähän siellä voi tietysti yhden illan viettää.”

”Kaipasin Työväen Teatterin esitykseen enemmän musiikkia. Sillä olisi voinut hidastaa tarinaa. Näytelmä olisi kestänyt sen, että olisi vain istuttu ja kuunneltu.”

Välipakka aikoo käydä katsomassa Amadeuksen uudelleen tulevalla syyskaudella. ”On hyvä nähdä, miten se kehittyy.”

Narsisti ei voi luoda 

Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren viime vuonna [2007] ilmestynyt kirja Sata tapaa tappaa sielu tuo esille narsismin uhrien näkökulman. Ihminen, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö, tarvitsee jatkuvaa ihailua. Hän ei tunne oikeaa ja väärää eikä empatiaa. Hän ei osaa hävetä harjoittamaansa henkistä tai fyysistä väkivaltaa, mutta hän on yleensä hurmaava ja karismaattinen ja pystyy jäljittelemään tunteita. Siksi narsistin tunnistaminen on vaikeaa.

”Kateus on narsistin perisynti, joka ei johda häpeään. Salierin ajatus siitä, että hän on Jumalan valittu, on ylimielinen. Hän on uskossaan heikko: heti kun hän jäi alakynteen, usko petti. Mozart vastasi tähän keskittymällä työhönsä. Tämä kantoikin hedelmää: kaksikolmasosaa hänen oopperoistaan on yhä kantaohjelmistossa, Salierin ei yhtään”, Tuija Välipakka miettii Mozartin ja Salierin suhdetta.

”Narsistinen persoonallisuushäirikkö ei voi luoda, vaan hän kopioi. Hän on tyhjä sisältä. Tämä voi selittää sen, etteivät Salierin teokset ole jääneet elämään.”

Mozart kuoli 35-vuotiaana. Hänet haudattiin ajan tavan mukaan yhteishautaan, joten kuolinsyyn selvittäminen on nykymenetelmin mahdotonta. Erilaisia mahdollisia kuolinsyitä on listattu noin 150.

Hän on joidenkin tietojen mukaan sairastanut myös Touretten oireyhtymää, kroonista keskushermoston häiriötilaa, jonka oireita ovat äkilliset nykimiset ja liikkeet sekä äänet, jotka eivät ole täysin tahdonalaisia. Myös pakonomainen tarve toistella hävyttömiä sanoja kuuluu oireyhtymään. Tässä mielessä näytelmän alapäähuumori luontuu henkilökuvaan eikä se Välipakankaan mukaan ollut esitykseen sopimatonta.

Amadeuksessa koskettaa moderni henkilökuva. Kuka tahansa voi löytää tuttavapiiristään samankaltaisia ihmisiä. ”Ihminen ei muutu. Valta ja kunnia pyörittävät maailmaa. Ihmissuhteet ja sota ovat keskeisiä elementtejä”, Välipakka kuvailee teemojen ajattomuutta. ”Jokaisella miehellä näyttää olevan naisen mentävä aukko. Salierikin käytti oppilastaan, sopraano Katherina Cavalieria hyväkseen. Lieneekö se sitten yleisesti hyväksyttyä 1700-luvulla?”

Kirjailijaa mietityttää myös vapaamuurarien vaikutus Mozartin kurjistuneeseen tilanteeseen. Olisivatko he kostaneet Salierin kautta vapaamuurarien salaisuuksien paljastumisen Taikahuilussa (1791)?

Salieri koki vihamielisyyttä Mozartia kohtaan varmasti myös Così fan tutten (1790) vuoksi. Lorenzo da Ponte oli kirjoittanut oopperan libreton alun perin Salierille, mutta tämä keskeytti sävellystyön. Mozart tarttui tilaisuuteen ja sävelsi mestariteoksen.

Kuinka totta tarina on?

Veijo Murtomäki kirjoittaa kiinnostavassa artikkelissaan Mozart modernin ihmiskuvan rakentajana (2005), etteivät Mozartin taloudelliset elinolot olleet huonot. Hänen keskiansionsa vuosina 1782-91 olivat 3000-4000 floriinia vuosittain eli satakertaiset tavalliseen muusikkoon verrattuna. Hän oli ajan parhaiten palkattu säveltäjä. Näytelmän esittämä tilanne kurjuudessa elävästä säveltäjästä vaikuttaa ainakin ulkoisilta puitteiltaan vääristyneeltä.

Joidenkin lähteiden mukaan Mozartin leski Constanze oli Mozartin kuoleman jälkeen vuonna 1791 niin pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, että joutui myymään tämän alkuperäiskäsikirjoitukset.

”Näytelmän tarina on pakko uskoa”, Tuija Välipakka sanoo. ”Se on osa nautintoa. Ei kirjaakaan lueta skeptisesti.”

”Keskustelu Mozartin ja Salierin suhteesta on samanlaista kuin Jeesus-keskustelu. Olisiko tarina jäänyt ylipäätään elämään, jos sillä ei olisi jotain pohjaa? Riippuen siitä, ketä lukee, kallistuu jommankumman puolelle. Amadeus on voinut olla rasittava. Kukapa olisi voinut olla olematta pahis siinä tilanteessa?”

”Salierin mahdollista narsismia voi purkaa niinkin, että miettii, kärsivätkö muutkin ympärillä vai kahnasiko hän vain Mozartin ja Jumalan kanssa.”

Olisiko Mozartin ja Salierin suhteelle voinut tehdä mitään?

”Mozart ei olisi voinut tehdä mitään muuta kuin jättää tahallisen ärsyttämisen pois. Kateus ja häpeä on jokaisen itse kohdattava. Hovi olisi tietysti voinut toimia reilusti, mutta vahva käyttäytyy näin. Suhteet ovat kuitenkin aina kahden kauppa.”

Pia Hyttinen

Julkaistu Salkassa nro 3/2008

Tampereen Työväen Teatterin Amadeuksen ensi-ilta oli Suurella näyttämöllä 13.3.2008.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s