”Lapsi on elämän tärkein asia”

Neljääkymmentä ikävuottaan lähentelevän sinkkunaisen, Marian eli Maamin, mielessä kypsyy ajatus adoptoida lapsi. Uraorientoituneen ihmisen elämässä tuntuu olevan juuri pienen kiinalaistytön mentävä aukko, josta kodin käyttämätön tilakin muistuttaa. ”Pieni sänky, sekin alkoi nurkkaan hahmottua, ja lapsen ääni, pienen tytön kutsuvat kuiskaukset, suukonpainaumat poskilla.” Maami ryhtyy tuumasta toimeen, vakuuttaa viranomaiset sopivuudestaan pienen Hilja-tytön äidiksi ja saa yllättävän nopeasti luvan hakea itselleen uuden perheenjäsenen kaukomailta.

Kirjailijana debytoivan kirjallisuudentutkija Laura Lindstedtin Sakset-romaani osui ilmestyessään sellaiseen saumaan, että ulkomailta adoptoiminen puhutti monissa suomalaiskahvipöydissä. Siitä on kirjan kannalta toisaalta hyötyä ja toisaalta haittaa. Ennen kirjan lukemista on varma siitä, että tietää, mitä tapahtumat käsittelevät ja miten teos tulee päättymään. Vaikuttaa siis siltä, että media on onnistunut luomaan stereotyyppisiä mielikuvia siitä, miten vanhemmille voi adoptiolasten kanssa käydä. Tämän vuoksi kirja kannattaa kuitenkin myös lukea; se tuo keskusteluun uutta ja herättää aihepiiristä yllättävän voimakkaita tunnereaktioita, vaikka kyse onkin fiktiosta.

Kiivasta lapsen hyväksynnän hakua

Ja etukäteen on selvää, että tässä kirjassa käy joko hyvin tai huonosti. Maamilla on valtavan suuret odotukset ja unelmat siitä, millaista elämä pienen tyttären äitinä tulee olemaan. Hän on varautunut alun hankaluuksiin, mutta jo hyvin varhaisessa vaiheessa tuore äiti tuntee voimattomuutta, kun lapsi jää hänestä etäälle. ”Kun hain tyttäreni Kiinasta, luulin odotusaikani vihdoin päättyneen. Olin väärässä. Yhä minä odotan.” Tuntuu kuin Maami olisi niin tarkkaan suunnitellut arjen ja lapsen osallistumisen siihen, että lopulta lapselle jää hyvin vähän tilaa elää uudessa kodissaan. Hän jää auttamattomasti äidin kotileikin ulkopuolelle.

Maami onnistuu vaivaannuttamaan kärsimättömyydellään ja vierauden korostamisellaan myös lukijan. Kun hän esimerkiksi puhuu poskelle suukottelun aiheuttamista kiusallisen nolottavista hetkistä, herää pakostakin kysymys siitä, millä perusteilla viranomaiset ovat myöntäneet naiselle lapsen huoltajuuden. Lopulta Maami tavoittelee Hiljan hyväksyntää niin kiivaasti, että naisen mielen epävakauden voi helposti lukea rivien välistä, vaikkei siihen suoraan viitatakaan.

Teksti palaa välillä menneeseen, Maamin lapsuuteen ja aikaan ennen Hiljan adoptoimista, matkoihin, silloisiin haaveisiin, työtovereihin. Muistojen avulla Maami muistuttaa itseään lapsen hankkimisen motiiveista, siitä, miten on tullut vaikeaan elämäntilanteeseensa: ”Lapsi on elämän tärkein asia: tällä minä aloitin, ja tästä minä jatkoin.” Toisaalla siintää Maamin oma lapsuus, tärkeimmät vuodet isovanhempiensa hoivissa, kun oma äiti ei kyennyt tyttärestään huolehtimaan. Siksi Maamin nopeasti suureen mittakaavaan paisuva epätoivo on kuin seurausta siitä, että hän koettaa todistaa pystyvänsä parempaan vanhemmuuteen kuin oma äitinsä.

Jokainen epäonnistunut yritys lasta kohti nakertaa vimmatusti äidin rakkautta vaille jääneen naisen itsetuntoa. Viimeiseksi niitiksi muodostuu se, että hän kokee muiden ihmisten saavan Hiljaan helpommin yhteyden, vaikka hän lähettää tyttärensä muiden ihmisten seuraan saadakseen tämän ikävöimään itseään.

Pitkä kypsymisaika on tehnyt hyvää

Kun nainen väsyy odottamaan äitiytensä täyttymistä, hän suistuu raiteiltaan. Jos adoptioasioiden, niin myös äitiyden stereotypiat osoittavat ihmismielessä vahvuutensa, kun sekava Maami tekee viimeisen ratkaisunsa. Tapahtumien kulku loksauttaa suun kirjaimellisesti auki: miten tässä näin voi käydä, missä voivat mennä äidin itsekkyyden rajat? Viimeiset luvut, joissa puheenvuoron saa Maamin epäkelpo äiti, kuluvat aidon epäuskon vallassa. En muista, milloin jokin teos olisi viimeksi saanut aikaan vastaavanlaisen hämmennystilan. Sitä ei voi selittää, se pitää lukea.

Laura Lindstedt on kertonut kirjoittaneensa Saksia vuodesta 1998 saakka. Pitkä kypsymisaika on luettavissa tekstistä: jokainen lause, välimerkki, sana ja kappaleen pituus vaikuttavat tarkkaan harkituilta. Raskaat tapahtumat saavat omintakeisen kaiun herkästä ilmaisusta. Lauseet ovat lyhykäisyydessään kevyitä, mutta valtavan ilmaisuvoimaisia. Kajaanilaissyntyinen kirjailija osaa loihtia arkisista asioista erityisiä – esimerkiksi nukkumaanmenon auvoisuudessa voi olla yhtä paljon hienosyisyyttä kuin jonkin muun teoksen herkimmässä lemmenkohtauksessa.

Romaanin rakenteen jakaminen triptyykiksi palvelee kokonaisuutta erittäin hyvin, varsinkin kun tarkkaavainen lukija voi löytää yhteyden sen ja teoksessa sivutun Gauguinin taiteen väliltä. Sakset on Lindstedtiltä upea avaus ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa Finlandia-finalistien joukossa.

Laura Lindstedt: Sakset. Teos 2007. 240 s.

Katja Heikkinen 

Julkaistu Salkassa nro 4/2007

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s