Mitä kuuluu, Sherlock Holmes?

on

Sir Arthur Conan Doylen (1859-1930) syntymästä tulee tänä vuonna [2009] kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olen lukemisen sijaan kuunnellut äänikirjana Conan Doylen kenties tunnetuimman romaanin Baskervillen koira (The Hound of the Baskervilles), joka ilmestyi englanniksi vuonna 1903, alun perin Strand Magazine -aikakauslehdessä jatkokertomuksena vuosina 1901-02. Romaani on ilmestynyt useina suomennoksina, joista yhden nimi on Kamala öinen kummitus (1904). Tieto äänikirjan suomentajasta ja suomennoksen ilmestymisvuodesta puuttuu, mutta todennäköisesti kyse on A. A. Fabritiuksen suomennoksesta, joka on niin ikään vuodelta 1904 ja jota on ajan saatossa jonkin verran korjailtu.

Näyttelijä Lars Svedberg lukee romaanin asiallisen rauhalliseen sävyyn, liikaa eläytymättä. Hänen ääntään on miellyttävä, jopa turvallinen kuunnella.

Hurttia nummien kauhua

Lontooseen ja Lounais-Englannin Dartmooren nummimaisemiin sijoittuva romaani on sävyltään goottiromanttinen. Dartmoorelaista Baskervillen sukua on koetellut kirous, liki yliluonnollisen hirviökoiran tapaus, jota selvittämään Sherlock Holmes saa toimeksiannon. Hän ei muilta kiireiltään ehdi paikan päälle, vaan lähettää ystävänsä tohtori John H. Watsonin raportoimaan sukukartanon epäilyttävästä kuolemantapauksesta ja sen mahdollisesta liittymisestä kiroukseen. Rakenteellisesti romaani laajeneekin Watsonin kirjeisiin ja päiväkirjamerkintöihin tältä ajalta.

Miksi Sherlock Holmes ja Baskervillen koira jaksavat yhä kiinnostaa? Tarina on monipolvinen ja sekava, eikä tästä huolimatta loppuratkaisua ole vaikea arvata ennalta. Mutta Holmes on tyyppinä ikoni. Hän osuu aikaan kuin aikaan. Nykyaikaisin maustein hänet voisi nähdä Baker Streetillä yhä edelleen. Moni on nähnyt hänet myös televisiossa sairaalasarja Housen nimihenkilön esikuvana. Holmes on perusmalli, jonka pohjalle muut ovat rakentaneet omat etsivänsä.

Holmes on myös moderni arkkityyppi, sellainen, joka löytyy melkein mistä tahansa työyhteisöstä ja läntisestä kulttuurista: älykäs, päättelykykyinen, boheemi, houkutuksille altis, oikukas, jopa ylimielinen, erakko, mutta ystävälleen ja asialleen pohjimmiltaan aina lojaali. Holmesin sisäistä kamppailua ei kuitenkaan aina ymmärrä, eikä suhdetta Watsoniin.

Omatunto kolkuttaa

Tohtori Watson Holmesin vastaparina tuo kontrastia ja antaa Holmesin loistaa riittävästi. Sankari on sankari, Watson hänen inhimillinen omatuntonsa, kuin Samu-sirkka. Suhde ei ole aina ongelmaton, mutta pysyvä.

Baskervillen koiran tapauksen päätutkija näyttää näennäisesti olevan juuri Watson, mikä luo mahdollisuuden myös ei-rationaaliselle ajattelulle, joka on Holmesille vierasta. Lukijan on helppo samastua mahdollisiin pelon tunteisiin Watsonin vanavedessä.

Baskervillen koira liikkuu dekkarin ja kauhuromaanin välimaastossa, ja sen kieli pohtivaa, joskus turhankin jaarittelevaa. Victorian ja Edwardin aikaiset miljööt ja mööpelit tuovat mukaan nostalgiaa ja runollisuutta välillä ronskiin murhakuvastoon.

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira. Lukija Lars Svedberg. WSOY 2007. Äänikirja 6 CD:tä. Äänitys Studio Ailars Svedberg 1991.

Noora Salo

Julkaistu Salkassa nro 2/2009

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s