”Suosio oli aika kova pala”

Pulitzer-palkittu amerikkalaiskirjailija Michael Cunningham vieraili Suomessa kertomassa romaanistaan Illan tullen (Gummerus 2011).

”En halua olla homokirjallisuuden edustaja”, Michael Cunnigham (s. 1952) toteaa napakasti heti alkuun. ”Itse luen kaikenlaista kirjallisuutta: homojen, heterojen, miesten ja naisten kirjoittamaa.”

Tunnit (2000) oli valtaisa menestys, jonka pohjalta syntyi myös Oscareita kerännyt elokuva (2002). Cunningham haluaa kuitenkin unohtaa sellaisen ja keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan. ”Olin 20 vuotta tuntematon kirjailija enkä seonnut siitä. Päätin, etten anna itseni seota myöskään suosiosta. Se oli kuitenkin aika kova pala. Uuden kirjan aloittaminen oli vaikeaa.”

Esikoisromaani Golden States ilmestyi vuonna 1984. Sen jälkeen hän on julkaissut viisi muuta romaania ja toiminut luovan kirjoittamisen professorina Yalen yliopistossa.

Tällä hetkellä Cunninghamia työllistää myös elokuvakäsikirjoitus, jonka hän tekee Henry Jamesin romaanista The Turn of the Screw. Työllä on deadline, joka lähestyy.

Musiikki ja kaikki se kauneus

Musiikki auttaa kirjailijaa rentoutumaan ja keskittymään. ”Kirjoittaessani kuuntelen aina musiikkia. Ja musiikki vaikuttaa myös paljon siihen, millainen kirjasta tulee, ihan sen lauserakenteeseen ja tyyliin asti. Illan tullen syntyi jazzin tahdissa.”

Muusikoksi Cunningham ei kuitenkaan halunnut. Hänestä piti alun perin tulla kuvataiteilija. Illan tullen sijoittuukin juuri siksi New Yorkin taidemaailmaan. Cunningham tutustui taidekauppaan ystävänsä galleriassa, jossa hän oli myös avajaisten ”myyvänä galleristina”, kuulemma huonolla menestyksellä.

Romaanin päähenkilö on keski-ikäinen galleristi Peter Harris, jonka pään sisällä tapahtuu kaikenlaista. Hänen elämässään tapahtuu keikaus, kun hänen ja vaimon yhteiseen tyylikotiin muuttaa vaimon parikymppinen veli.

Illan tullen on syvästi pohtiva, mutta myös hulvaton makupala. Se on ennen kaikkea kirja kauneudesta. Seuraava jo työn alla oleva romaani on ”jotain aivan muuta”, Cunningham lupaa.

Pia Hyttinen

Kuva: Richard Phibbs

Julkaistu Salkassa nro 4/2011

http://www.michaelcunninghamwriter.com/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s